Miten kuusi miljoonaa pariisilaista päätyi Pariisin katakombeihin

Kiveä kaupungille, onkaloita sen alle

Suuri osa vanhasta Pariisista on rakennettu vaaleasta kalkkikivestä, joka on aivan vasemman rannan pinnan alla. Geologit kutsuvat sitä nimellä lutetialainen kalkkikivi, kaupungin roomalaisen nimen Lutetian mukaan. Louhijat kaivoivat sitä keskiajalta alkaen.

Aluksi kiveä otettiin avolouhoksista. Kun kaupunki levisi louhosten päälle, kaivaminen siirtyi maan alle. Kiveä seurattiin pitkiä käytäviä pitkin, ja kattoa kannattelivat paikoilleen jätetyt kivipilarit. Vuosisatojen mittaan tunnelit ulottuivat kokonaisten kaupunginosien alle.

Vanhoja louhoskäytäviä on Pariisin alla noin 300 km. Tämä entisten kaivosten verkosto on moninkertainen siihen pieneen osuuteen verrattuna, jota kävijät nykyään kulkevat.

Kun kadut alkoivat sortua

1770-luvulle tultaessa hylätyistä käytävistä oli tullut todellinen vaara. Vanhojen louhosten päällä kulkevia tienpätkiä sortui, ja talot vajosivat niiden mukana. Onkaloita ei voinut enää pitää jonkun muun ongelmana.

Vuonna 1777 kruunu perusti Inspection Générale des Carrières -viraston, jonka tehtävä oli kartoittaa louhokset ja tukea ne. Sen työmiehet rakensivat katujen alle muureja ja pilareita. Kaiverretut kadunnimet ja vuosiluvut merkitsevät yhä joitakin käytäviä kävijäreitin varrella.

Hautausmaa, jota ei voinut enää käyttää

Maan päällä Pariisilla oli toinenkin ongelma. Nykyisen Les Hallesin lähellä sijainnut Cimetière des Innocents oli ottanut vastaan monen seurakunnan vainajat vuosisatojen ajan, ja se oli pahasti ylitäynnä.

Naapurit valittivat hajusta ja kosteudesta, joka tihkui läheisiin kellareihin. Vuosien protestien jälkeen hautausmaa suljettiin, ja viranomaisten piti keksiä, minne sen sisältö siirrettäisiin.

Ratkaisu löytyi vanhan kaupungin eteläpuolelta. Tombe-Issoiren alueen louhokset olivat tyhjiä, ja niitä vahvistettiin jo valmiiksi. Ne olivat lähellä Barrière d'Enfer -nimistä tulliporttia, kaukana ahtaasta keskustasta.

Luut siirrettiin öisin

Vuodesta 1786 alkaen jäännöksiä kaivettiin Innocentsin hautausmaalta ja kuljetettiin kärryillä etelään. Siirrot tehtiin öisin, ja louhoksilla luut kipattiin kuiluja pitkin alla oleviin käytäviin.

Seuraavien vuosikymmenten aikana muitakin Pariisin seurakuntien hautausmaita tyhjennettiin samalla tavalla. Kaikkiaan luuhuoneessa on noin 6 miljoonan ihmisen jäännökset. Jokainen opas ja tarjous toistaa saman luvun.

Lähes ketään näistä ihmisistä ei voi nimetä. Maanalaiset laatat kertovat, miltä hautausmaalta kukin osuus tuli ja milloin se siirrettiin, ja siinä on suunnilleen kaikki henkilökohtainen tieto.

Muureja kalloista ja pitkistä luista

Aluksi luut makasivat kasoissa. Siisti järjestys, jota kävijät valokuvaavat, syntyi myöhemmin Louis-Étienne Héricart de Thuryn aikana. Hän johti louhosvirastoa 1800-luvun alussa.

Hänen työryhmänsä latoivat pitkät luut muureiksi ja asettivat niihin kallorivejä nauhoiksi ja kuvioiksi. Siistien pintojen takana muut jäännökset ovat irrallaan, kasattuina syvälle käytäviin.

Hän lisäsi myös laattoja, joissa on säkeitä ja lainauksia, useimmat kuolemasta ja ajan kulumisesta. Monet ovat ranskaksi tai latinaksi, joten opas, joka kääntää ne, tuo kierrokseen paljon lisää.

Oviaukko, joka käskee pysähtymään

Varsinaisen luuhuoneen sisäänkäynnissä on maanalaisen Pariisin lainatuin lause. Oven yläpuolelle on kaiverrettu “Arrête ! C'est ici l'empire de la mort”, suunnilleen “Seis! Tämä on kuoleman valtakunta”.

Ennen tätä oviaukkoa kävelet pitkän matkan paljasta louhosta. Sen jälkeen luut alkavat, ja niitä riittää lähes uloskäynnille asti. Reittiopas vaihe vaiheelta näyttää, missä mikin osuus on.

Luuhuone on ottanut vastaan kävijöitä 1800-luvun alusta lähtien, vaikka aluksi vierailut olivat satunnaisia. Ajan mittaan siitä tuli yksi kaupungin museoista, ja nykyään sitä hallinnoi Paris Musées.

Nimi, joka viittaa helvettiin

Sisäänkäynnin yllä olevalla aukiolla on oma historiansa. Vanha tulliportti oli nimeltään Barrière d'Enfer, ja Enfer tarkoittaa ranskaksi helvettiä, sopiva nimi kuolleiden ovelle.

Myöhemmin aukio nimettiin Belfortin piirityksen sankarin, eversti Denfert-Rochereaun mukaan, ja uusi nimi kuulostaa lähes samalta. Wikipedian artikkeli Place Denfert-Rochereau kertoo aukion tarinan loppuun.

Miksi tarina toimii paremmin oppaan kanssa

Omatoiminen lippu alkaen ~36 € päästää sisään audio-oppaan kanssa, ja se kattaa perusasiat riittävän hyvin. Se ei kuitenkaan vastaa kysymykseen yksittäisestä laatasta tai seinässä huomaamastasi kaiverruksesta.

Walksin erikoiskierros alkaen ~134 € on edullisin tapa kuulla historia oppaalta. Sen arvosana GetYourGuidessa on 4,7 (1 000+ arviota), ja se avaa alueita, jotka ovat tavallisilta kävijöiltä suljettuja.

Suosikkimme Memories France pitää ryhmät enintään seitsemän hengen kokoisina lukittujen porttien takana. Vertailu löytyy ryhmäkokoja käsittelevästä oppaastamme ja hintasivulta. Lippu vai opas -sivumme punnitsee lippua molempia vastaan.

Perheet voivat lukea ennen varaamista vinkkimme lasten viemisestä luuhuoneeseen. Historia tuntuu kymmenvuotiaasta erilaiselta kuin aikuisesta.